Lapsuuteni puut,
vielä korkeina pellon laidalla.
Epätoivo oksillaan: mitä te oikein teette?
Uljaat rivit seisovat kuin tuomitut: sinä kuljet allamme sokeana!
Sinusta on kasvanut ihminen, viekas ja välttelevä.
Lapsena istuit juurillemme ja lauloit laulujasi. 
Tunsit kuuluvasi.
Katsoit viisaalla katseella.
Nyt me kerromme sinulle elämästäsi unohtuneen salaisuuden: kaikki mitä sinulla on, on jalkojesi alla.
Nukkuja, kuollut: tahtoisimme kampata sinut hereille. Ravistaa eläväksi! 

(Pastissi: Edith Södergran, Lapsuuteni puut)